Kirurgia

Yleisten kirurgisten toimenpiteiden, kuten patin poistojen, kastraatioiden, sterilisaatioiden ja märkäkohtuleikkausten lisäksi tehdään runsaasti myös muita kirurgisia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi alle 15 kg:n eläinten polven ristisiderepeämän lateraalinen ekstrakapsulaarinen korjausleikkaus, kaiken kokoisten lemmikkien anaalirauhasten poisto-operaatiot, perineaalityräleikkaukset, mahalaukun kiertymät, virtsakiviavanteet, silmäluomikirurgiaa, kirsikkasilmäoperaatiot, ulkokorvan avarrusleikkaukset, varvas- ja häntäamputaatiot, jne.

Eli erilaisen vaativuustason kirurgisia toimenpiteitä tehdään päivittäin ja toimenpiteiden kesto ja menetelmät riippuvat paljon leikkauksen luonteesta. Aivan pieniä toimenpiteitä voidaan toteuttaa mahdollisesti rauhoitusaineita käyttäen, jolloin aineen vaikutus voidaan kumota vasta-aineella toimenpiteen jälkeen ja eläin pääsee lähtemään kotiin heti operaation jälkeen. Suuremmissa leikkauksissa käytetään kuitenkin inhalaatioanestesiaa, jolloin eläin saa ensin esilääkityksen. Sen jälkeen annostellaan lyhytvaikutteinen anestesia-aine suoraan suoneen ja tämän vaikutuksen aikana henkitorveen viedään intubaatiotuubi, jonka kautta eläin hengittää anestesiakaasuja koko leikkauksen ajan.  Anestesian tasoa ja kehon toimintoja seurataan leikkauksen aikana anestesiaseurantalaitteen avustuksella. Operaation jälkeen haava-alue hoidetaan ja lemmikki siirretään heräämöön tarkkailtavaksi ja heräilemään. 

Esivalmistelujen ja heräämisen valvonnan kanssa toimenpiteeseen kuluu siten useampi tunti, ennen kuin potilas on valmis kotiin lähtöön. Kotiin on valmis lähtemään, kun herääminen on sopivassa vaiheessa ja on varmistuttu heräämisen ongelmattomuudesta.

Huomioitavia asioita:

  • Kirurgisiin toimenpiteisiin tullaan 10 – 12 tunnin paaston jälkeen. Vettä voi kuitenkin antaa aamulla vielä ennen eläinlääkäriasemalle lähtöä
  • Anestesiasta heräilevän lemmikin kehon lämpötila on tavallista matalampi, joten autoon kannattaa varata lämmin huopa mukaan ja kotona sijoittaa eläin kuivaan, lämpimään, vedottomaan ja meluttomaan paikkaan. Unelias lemmikki asetetaan kyljelleen ja sen kieli saa mielellään roikkua ulkona suupielestä, jotta hengitystiet pysyvät auki.
  • Heräämisvaiheessa ja myös jonkin aikaa sen jälkeen eläin ei vielä hallitse täysin itseään ja saattaa liikehtiä holtittomasti etenkin voimakkaita äkillisiä ääniä kuullessaan. Lemmikki saattaa myös tahattomasti päästää virtsaa alleen, joten tähän on hyvä varautua. Lemmikkiä ei kannata jättää yksin ennen kuin olet varma, ettei se pääse vahingoittamaan itseään.
  • Herääminen rauhoituksesta tai anestesiasta on yksillöllistä. Saatte hoito-ohjeet kotiin lähtiessänne eläinlääkäriltä ja hoitajilta.