Terveydenhoito

Lemmikin hyvään elämänlaatuun kuuluu luonnollisesti terveydestä huolehtiminen, jonka vuoksi omistajat tarvitsevat neuvoa, ohjeistusta ja ennalta ehkäisevää hoitoa lemmikin monessa eri elämänvaiheessa. Rokotusten yhteydessä suoritetaan samalla aina terveystarkastus, jolloin voidaan keskustella esim. ikäluokkaan kohdistuvista terveydellisistä seikoista sekä ravitsemukseen liittyvistä asioista. Aikuinen eläin tarvitsee säännöllisiä rokotuksia ja loishäätöjä aivan kuten pennutkin ja seniori-ikään saavuttuaan terveystarkastuksiin kannattaa yleensä liittää myös laboratoriotutkimuksia. Perinnöllisten sairauksien ehkäisemiseksi lemmikki tarvitsee pentujen tekoa suunniteltaessa erilaisia virallisia tutkimuksia, mm. viralliset polvitarkastukset, -lonkka- ja kyynärnivelröntgenkuvaukset sekä mahdollisesti myös erilaisia geenitestejä. Kantavalle emolle tehdään sitten ultraääni- tai röntgentutkimuksia tarvittaessa, kun halutaan selvittää pentujen lukumäärää ja kuntoa.

Sairauksien hoidossa omistajalla on tärkeä rooli, jotta saadaan selvitettyä kaikki oireet ja niiden taustat tarkasti. Diagnoosiin ja hoitoihin päädytään vasta huolellisten tutkimusten kautta, koska vaivan perimmäinen syy tulee aina selvittää, jotta sairautta pystyttäisiin tuloksellisesti hoitamaan.